Unelmoi suuria, ajatus kerrallaan, Jeff Manion

Päivä Oy
Unelmoi suuria, ajatus kerrallaan, Jeff Manion
Unelmoi suuria, ajatus kerrallaan, Jeff Manion
10,00 €
32,00 €
Sisältää alv. 10 %
Saatavuus Varastossa

Unelmoimme suuria. Haluamme, että elämällämme on merkitystä, ja haluamme nähdä tuloksia heti. On rasittavaa seurata, kuinka hitaasti hyvät aikeemme toteutuvat. Totuus onkin, että pahuus rehottaa luonnostaan, kaikki hyvä vaatii vaivannäköä. Se vaatii sinnikästä etenemistä oikeaan suuntaan ajatus ja askel kerrallaan. Monien on vaikea tyytyä siihen, että he vain ilmestyvät paikalle päivä toisensa jälkeen ja hoitavat velvollisuutensa. On kuitenkin mahdollista johtaa, palvella ja rakastaa toisia koko elämänsä ajan joutumatta uhraamaan omaa intohimoaan. Kertomalla innoittavia tositarinoita ja avaamalla oivalluksiaan Raamatusta Jeff Manion auttaa löytämään ilon pienistä, näennäisen irrallisista asioista. Pienet askeleet voivat lopulta johtaa valtaviin, kestäviin tuloksiin.

Jeff Manion on toiminut vuodesta 1983 johtavana pastorina Ada Bible Church -seurakunnassa Yhdysvaltain Michiganissa. Hänen kutsumuksenaan on porautua syvälle Raamattuun ja opettaa sen sanomaa selkeästi ja ajankohtaisesti. Manionilta on aiemmin julkaistu kirja Välimaastossa.

Arvostelut 0 arvostelua
Suosittelemme
-77.77%
Itäraja liekeissä, Jukka Mäkinen
10,00 € 45,00 €
22,00 €
-60%
Terveen opin pääpiirteitä, Mauri Viksten
10,00 € 25,00 €
-75.75%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
8,00 € 33,00 €
-25%
Miksi tästä ei puhuta, Pekka Sartola
15,00 € 20,00 €
-50%
Sananvapaus uhattuna Suomessa, Juha Ahvio
10,50 € 21,00 €
-50%
Kristittynä Suomessa, Juha Ahvio
11,50 € 23,00 €
-59.85%
Apostolin sandaalit, Jarkko Vehniäinen, o
10,00 € 24,90 €
-40%
Valloittava salaisuus, John & Stasi Eldredge
15,00 € 25,00 €
-50%
Se jokin, Craig Groeschel
10,00 € 20,00 €
CD
17,00 €
-54.55%
Takametsien joulu, Takametsien miehet
10,00 € 22,00 €
20,00 €
20,00 €
-50%
Parhaat pomput, Pieni suuri seikkailu
10,00 € 20,00 €
-50%
Hevonen parturissa, hauskoja eläinlauluja, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tarinasafari, Jukka Salminen & Valonlähde
10,00 € 20,00 €
-50%
Liian suuret hampaat, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €