Tuleva uusi maailma, Pekka Sartola

Ajanteos
Tuleva uusi maailma, Pekka Sartola
Tuleva uusi maailma, Pekka Sartola
Tuotetta rajoitettu erä.
28,00 €
Sisältää alv. 10 %
Saatavuus Varastossa

Mitä ihminen ajattelee tänään tulevasta, huomisesta ja minkälainen maailma odottaa meitä ja lapsiamme?


Kaksi viimeistä vuotta ovat opettaneet jälleen kerran ihmiselle, ettei hän ole oppinut mitään historiasta. Eurooppa suistui jälleen sotaan, sitä ei pitänyt tapahtua enää koskaan, niinhän ihmiskunta oli päättänyt jo sata vuotta sitten.


Meille on opetettu, että tiede, tekniikka, vauraus ja viisaus ovat tavoittelemisen arvoisia päämääriä, mutta vastaako mikään niistä ihmisen sisimmässä oleviin kysymyksiin – mikä on elämän tarkoitus – miksi olen olemassa – mitä tämän jälkeen?


Niihin ei tiede kaikessa viisaudessaan pysty antamaan sellaista vastausta joka sammuttaa tiedon janon ja antaa rauhan sydämeen, sinne jää edelleen kysymyksiä vailla rauhoittavaa vastausta.


Tässä teoksessaan Pekka Sartola avaa lukijalle todellisia aarteita, jotka perustuvat Raamatussa, jo tuhansia vuosia sitten ilmoitettuihin tosiasioihin ja jotka vain voivat antaa vastaukset kysymyksiin mitä tämän jälkeen. Kirjassa todetaan miten tiede itse kumoaa omat väittämänsä, eikä pysty vastaamaan kysymyksiin elämän olemassaolon tarkoituksesta.


Raamatun sanoma on kuitenkin kaikessaan lohdullinen, se tuo ahdistukseen ja tuskan tilalle toivoa, uskoa ja varmuutta niihin kysymyksiin, joihin tiede ei kykene vastaamaan.


Tulevaisuus ei olekaan toivoton, vaan toivoa täynnä, sitä joka lopultakin täyttää sydämen uskolla, toivolla ja rakkaudella. Voit tietää ja voit luottaa siihen, että elämällä on sittenkin tarkoitus. Se ei päätykään siihen, kun aika meistä jättää, vaan siellä ajan rajan tuolla puolen odottaa Tuleva uusi maailma.

Paino:
405 g
Arvostelut 0 arvostelua
JUURI VARASTOON TULLEITA
Uusi
Rikkirevitty, Tero Huvi, d2
14,00 €
Uusi
Auschwitzin sabotööri, Colin Rushton
12,00 €
Uusi
Kaipaammeko uudistusta, Torvald Öberg
5,00 €
Uusi
Terveeksi luonnonlääkkeillä, Kauko Erätie
Uusi
Hiljenny Herran eteen, Urho Muroma
6,50 €
Uusi
Eräitä elämämme ongelmia, Osmo Tiililä
Uusi
Orjuudesta vapauteen, Paavo Hiltunen
7,00 €
Uusi
Pyhän Hengen olemus ja työ, Poul Madsen
7,00 €
Uusi
Temppelinäkyjä, Niilo Tuomenoksa
8,00 €
Uusi
Sana ja armo, Martti Luther
9,00 €
Uusi
Baptistit Suomessa 1856-2006, Anneli Lohikko
Uusi
Katekismus, suomi - venäjä
4,50 €
Uusi
Uskon pulma, Oswald J. Smith
5,50 €
Uusi
Lisää meille uskoa, Erkki Reinikainen
7,00 €
Suosittelemme
-77.77%
Itäraja liekeissä, Jukka Mäkinen
10,00 € 45,00 €
-54.55%
Kiitoskirjat, Merlin Carothers
10,00 € 22,00 €
-60%
Terveen opin pääpiirteitä, Mauri Viksten
10,00 € 25,00 €
-75.75%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
8,00 € 33,00 €
-25%
Miksi tästä ei puhuta, Pekka Sartola
15,00 € 20,00 €
-28.55%
Sananvapaus uhattuna Suomessa, Juha Ahvio
15,00 € 21,00 €
-34.8%
Kristittynä Suomessa, Juha Ahvio
15,00 € 23,00 €
-59.85%
Apostolin sandaalit, Jarkko Vehniäinen, o
10,00 € 24,90 €
-40%
Valloittava salaisuus, John & Stasi Eldredge
15,00 € 25,00 €
-68.75%
Toisen voima, Henry Cloud
10,00 € 32,00 €
-50%
Se jokin, Craig Groeschel
10,00 € 20,00 €
CD
17,00 €
-54.55%
Takametsien joulu, Takametsien miehet
10,00 € 22,00 €
20,00 €
-50%
Painoarvoa, Takametsien miehet
10,00 € 20,00 €
-50%
Parhaat pomput, Pieni suuri seikkailu
10,00 € 20,00 €
-50%
Hevonen parturissa, hauskoja eläinlauluja, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tarinasafari, Jukka Salminen & Valonlähde
10,00 € 20,00 €
-50%
Liian suuret hampaat, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €