Tänä päivänä jos te kuulette Hänen äänensä, Pirkko Viherkoski

KKJMK
Tänä päivänä jos te kuulette Hänen äänensä, Pirkko Viherkoski
Tänä päivänä jos te kuulette Hänen äänensä, Pirkko Viherkoski
Tuotetta rajoitettu erä.
5,00 €
10,00 €
Sisältää alv. 13.5 %
Saatavuus Varastossa

Ennen kuin Jumala voi antaa voimansa meidän elämäämme ja meidän kauttamme, Hän joutuu ensin murtamaan meidän oman voimamme.

Olen itse joutunut murtumaan monta kertaa tämän kirjan aiheen kohdalla. Sinusta lukijani saattaa tuntua, että tämä sanoma on liian ankara. Ehkä sinä kysyt, miksi olla näin jyrkkä ja ehdoton. Olen joutunut kyselemään näitä alueita parikymmentä vuotta siitä asti, kun Jumala kutsui yhteyteensä ja samalla vapautti new agen siteistä. Raamatun Sanasta en ole löytänyt mitään tukea kompromisseille suhteessa epäjumalanpalvelukseen. Olkoon se kuinka viehättävästi verhottua tahansa, taiteen, tieteen tai kulttuurin nimilappujen alla, se ei muutu muuksi. Valkeuden vaatteisiin pukeutunut vihollinen on paljon vaarallisempi kuin avoimesti kaikessa pimeydessään ilmestyvä. Jumala ei pakota meitä mihinkään, mutta Sanansa kautta Hän varoittaa. Hän pani profeettansa varoittamaan siksi, että epäjumalanpalvelus aiheuttaa aina hengellistä sokeutta. Kun meidän hengelliset aistimme turtuvat, emme lopulta erota oikeata väärästä, valhetta totuudesta. P.V.

Kirjassa mm. esille tulevat aiheet:– Israelin kansan luopumus esikuvana lopunajan luopumukselle.– Erämaa opettaa.– Epäjumalat Israelin kansan elämässä.– Miksi Israelin kansa luopui.– Jos mahdollista valitutkin eksyvät.– Miten epäjumalanpalvelus vaikutti kansan elämään.– Jeesuksen paluun odotus.

Pirkko Viherkoski on koulutukseltaan psykiatrian erikoislääkäri. Hän on kirjoittanut aikaisemmin kirjat Herra on minun Parantajani -lääkärin rukouksia, Sinun haavasi kasvavat umpeen, Murtunutta käytät, Kätketty suru ja Kaiken lohdutuksen Jumala.

Paino:
0.15 kg
Arvostelut 0 arvostelua
SUOSITTELEMME
Uusi
Raamatun luomiskertomus, Paavo Tynni
7,00 €
Uusi
Uusi Testamentti ja Psalmit, 1933/38, S 60
Uusi
Pelastuksen ensi askeleet, Frank Mangs
4,00 €
Uusi
Mielenterveys ja usko, Tollak B. Sirnes
5,00 €
Uusi
Eläväksi Kristuksessa, Esko Somero
0,00 €
Uusi
Rohkeutta, äiti, Elina Takala (toim.)
9,00 €
Uusi
Unelmien painajainen, Tiina Lehtineva
8,00 €
Uusi
Suven sineä, Leila Walle
4,00 €
Uusi
Terveiset elämästä, Tuula Palola
5,00 €
Uusi
Varjele punaista tulppaania, Sointu Sallinen
Uusi
Ilohoitoa, Otto Laitinen
4,00 €
Uusi
The Holy Spirit, An Introduction, John Bevere
Uusi
Elämänvoimaa
6,50 €
Uusi
Oppilaana elämänkoulussa, Juhani Happonen
28,00 €
Alennukset, kirjat
-77.77%
Itäraja liekeissä, Jukka Mäkinen
10,00 € 45,00 €
-36.15%
Apostolin sandaalit, Jarkko Vehniäinen, o
15,90 € 24,90 €
-69.7%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
10,00 € 33,00 €
-53.25%
Tuokio hiljaisuudelle, Katarina Yliruusi (toim.)
7,90 € 16,90 €
-50%
5 rukousta kaupungin puolesta, Pete Nicholas, Helen Thorne
-50%
Operaatio Ninive, Veli Andreas, Al Janssen
7,50 € 15,00 €
-60%
En voi enää vaieta, Aili Heinonen
10,00 € 25,00 €
CD
17,00 €
20,00 €
20,00 €
-50%
Parhaat pomput, Pieni suuri seikkailu
10,00 € 20,00 €
-50%
Hevonen parturissa, hauskoja eläinlauluja, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tarinasafari, Jukka Salminen & Valonlähde
10,00 € 20,00 €
-50%
Liian suuret hampaat, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tuulen valtakunta, Juha Tapio, o
10,00 € 20,00 €