Ristin sanat, Matti Kankaanniemi, Mikko Ylinen

Warelia
Ristin sanat, Matti Kankaanniemi, Mikko Ylinen
Ristin sanat, Matti Kankaanniemi, Mikko Ylinen
Tuotetta rajoitettu erä.
15,00 €
Sisältää alv. 10 %
Saatavuus Varastossa

Kovakantinen, kuvakansi, 96 sivua, 2020

käytetty, hyväkuntoinen K3


Evankeliumien mukaan Jeesus puhui ristillä seitsemästi. Noita seitsemää lyhyttä lausahdusta on vanhastaan kutsuttu kokoavasti ristin sanoiksi. Niistä kertovat esimerkiksi virsi 66 (”Jeesusta nyt Golgatalle”) nykyisessä virsikirjassa ja virsi 145 (”Jesus Ristin päällä ripui”) vuoden 1701 virsikirjassa. Ristin sanoja on vuosisatojen varrella tulkittu myös monissa tunnetuissa sävellyksissä ja muussakin taiteessa.

Tämän kirjan lähtökohtana on taiteilija Mikko Ylisen samanniminen teossarja. Ylisen voimakkaissa maalauksissa ristin sanat kohtaavat taiteilijan mielenmaiseman: mitä sanat merkitsevät minulle, meille, maailmalle? Teologian tohtori Matti Kankaanniemen selityksissä ristin sanoja lähestytään historiantutkimuksen näkökulmasta. Mitä ristiinnaulitsemisesta ja ristin sanoista todella tiedetään? Mitä Jeesus sanoillaan tarkoitti ja millaisesta mielenmaisemasta ne kertovat? Kankaanniemi poimii tarkasteluunsa myös yksityiskohtia Ylisen maalauksista.

Kuvien ja tekstien kokonaisuus on hiljentävä ja häiritsevä.

Paino:
700 g
Arvostelut 0 arvostelua
SUOSITTELEMME
Uusi
Särkymisen siunaus, Risto Santala, d4
8,00 €
-50%
Uusi
Pelastus ja pyhitys Lutherin mukaan, Uuras Saarnivaara
13,45 € 26,90 €
Alennukset, kirjat
-77.77%
Itäraja liekeissä, Jukka Mäkinen
10,00 € 45,00 €
-59.85%
Apostolin sandaalit, Jarkko Vehniäinen, o
10,00 € 24,90 €
-69.7%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
10,00 € 33,00 €
-53.25%
Tuokio hiljaisuudelle, Katarina Yliruusi (toim.)
7,90 € 16,90 €
-50%
5 rukousta kaupungin puolesta, Pete Nicholas, Helen Thorne
-50%
Operaatio Ninive, Veli Andreas, Al Janssen
7,50 € 15,00 €
-60%
En voi enää vaieta, Aili Heinonen
10,00 € 25,00 €
CD
17,00 €
20,00 €
20,00 €
-50%
Parhaat pomput, Pieni suuri seikkailu
10,00 € 20,00 €
-50%
Hevonen parturissa, hauskoja eläinlauluja, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tarinasafari, Jukka Salminen & Valonlähde
10,00 € 20,00 €
-50%
Liian suuret hampaat, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tuulen valtakunta, Juha Tapio, o
10,00 € 20,00 €