Kuningaskunnan paluu, Jyrki Valkeakari, Mia Valkeakari

TV 7
Kuningaskunnan paluu, Jyrki Valkeakari, Mia Valkeakari
Kuningaskunnan paluu, Jyrki Valkeakari, Mia Valkeakari
22,00 €
Sisältää alv. 10 %
Tuote on tilapäisesti loppunut.
Saatavuus Loppu

Messiaskuningas Jeesus on palaamassa takaisin. Hänen kanssaan maan päälle saapuu Israelin kuningaskunta, joka hallitsee koko maailmaa. Kuningaskunnan paluun valmistelut ovat käynnissä kahdella tasolla. Jumala on palauttamassa ennalleen koko Israelin ja puhdistamassa seurakuntansa kreikkalaisesta vaikutuksesta, joka siihen tarttui jo alkukirkon aikaan. Myös evankeliumi on palaamassa takaisin alkuperäiseksi ilosanomaksi Jumalan kuningaskunnasta, ja morsian valmistuu ottamaan vastaan Kuninkaansa. Kuningaskunnan kertomuksen avain on yllättäen tuhlaajapoika Efraim, 3 000 vuotta siten maastaan karkotettu pohjoisvaltio Israel, jonka Raamatussa ennustettu paluu asettaa palat paikoilleen. Kuningaskunnan paluu -kirja perustuu samannimiseen TV-sarjaan, joka on esitetty Suomessa Taivas TV7 -kanavalla. “

”Aikaisemmin Vanhan Testamentin tapahtumat tuntuivat palapelin palasilta, jotka olivat hajallaan siellä täällä. Nyt ne ovat löytäneet toisensa, ja niistä on muodostunut kokonaisuus, joka antaa merkityksen menneeseen, nykyisyyteen ja aina tulevaisuuteen saakka.” – Eeva Marjomaa, katsojan palaute

Jyrki ja Mia Valkeakari seurasivat Herraa Israelin vuorille kesällä 2012, ja löysivät itsensä Jeremian kirjan jakeesta 31:6. “Tulee päivä, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: ‘Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, luo’.” Kuningaskunnan paluu -kirja ja TV-sarja ovat syntyneet tästä huudosta.

Arvostelut 0 arvostelua
Suosittelemme
-77.77%
Itäraja liekeissä, Jukka Mäkinen
10,00 € 45,00 €
22,00 €
-60%
Terveen opin pääpiirteitä, Mauri Viksten
10,00 € 25,00 €
-75.75%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
8,00 € 33,00 €
-25%
Miksi tästä ei puhuta, Pekka Sartola
15,00 € 20,00 €
-50%
Sananvapaus uhattuna Suomessa, Juha Ahvio
10,50 € 21,00 €
-50%
Kristittynä Suomessa, Juha Ahvio
11,50 € 23,00 €
-59.85%
Apostolin sandaalit, Jarkko Vehniäinen, o
10,00 € 24,90 €
-40%
Valloittava salaisuus, John & Stasi Eldredge
15,00 € 25,00 €
-50%
Se jokin, Craig Groeschel
10,00 € 20,00 €
CD
17,00 €
-54.55%
Takametsien joulu, Takametsien miehet
10,00 € 22,00 €
20,00 €
20,00 €
-50%
Parhaat pomput, Pieni suuri seikkailu
10,00 € 20,00 €
-50%
Hevonen parturissa, hauskoja eläinlauluja, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tarinasafari, Jukka Salminen & Valonlähde
10,00 € 20,00 €
-50%
Liian suuret hampaat, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €