Ihmejuttuja, keikkamiehen hartauskirja 2, Pekka Simojoki

Päivä Oy
Ihmejuttuja, keikkamiehen hartauskirja 2, Pekka Simojoki
Ihmejuttuja, keikkamiehen hartauskirja 2, Pekka Simojoki
Tuotetta rajoitettu erä.
23,00 €
Sisältää alv. 14 %
Saatavuus Varastossa

Romahtaneita rakennuksia oli kaikkialla ja luodinreikiä seinät täynnä. Osa kylän asukkaista oli jo uskaltautunut takaisin, vaikka Isiksen pelättiinkin piileksivän vuorilla valmiina iskemään uudestaan. Kaduilla näkyi resuisissa vaatteissa kulkevia ihmisiä, jotka uteliaina tiirailivat meitä…

Pekka Simojoen keikkareissuilta läheltä ja kaukaa riittää tarinoita ja laulun aiheita. Hän vie edellisen kirjansa tapaan lukijan keikkabussilla ympäri maata ja myös maan rajojen ulkopuolelle. Matkan varrella vastaan tulleet tiukat tilanteet, hauskat sattumukset ja koskettavat kohtaamiset hän kertoo omaan mukaansatempaavaan tyyliinsä. Kun vielä Taivaallinen Työnantaja pistää sormensa mukaan tarinoihin, lopputuloksena on kirja täynnä ihmejuttuja.

Pekka Simojoki on aikamme tuotteliaimpia suomalaisia gospelmuusikoita. Hänet tunnetaan erityisesti lukuisista messuista, musikaaleista, yhtyeistä ja suuresta määrästä suosittuja yhteislauluja. Kipinän musiikintekoon hän sai jo nuoruudessaan Afrikassa, Namibiassa, missä hänen vanhempansa toimivat lähetystyössä kahdeksan vuoden ajan (1964–1973).

Paino:
350 g
Arvostelut 0 arvostelua
SUOSITTELEMME
Uusi
Raamatun luomiskertomus, Paavo Tynni
7,00 €
Uusi
Uusi Testamentti ja Psalmit, 1933/38, S 60
Uusi
Pelastuksen ensi askeleet, Frank Mangs
4,00 €
Uusi
Mielenterveys ja usko, Tollak B. Sirnes
5,00 €
Uusi
Eläväksi Kristuksessa, Esko Somero
0,00 €
Uusi
Rohkeutta, äiti, Elina Takala (toim.)
9,00 €
Uusi
Unelmien painajainen, Tiina Lehtineva
8,00 €
Uusi
Suven sineä, Leila Walle
4,00 €
Uusi
Terveiset elämästä, Tuula Palola
5,00 €
Uusi
Varjele punaista tulppaania, Sointu Sallinen
Uusi
Ilohoitoa, Otto Laitinen
4,00 €
Uusi
The Holy Spirit, An Introduction, John Bevere
Uusi
Elämänvoimaa
6,50 €
Uusi
Oppilaana elämänkoulussa, Juhani Happonen
28,00 €
Alennukset, kirjat
-77.77%
Itäraja liekeissä, Jukka Mäkinen
10,00 € 45,00 €
-36.15%
Apostolin sandaalit, Jarkko Vehniäinen, o
15,90 € 24,90 €
-69.7%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
10,00 € 33,00 €
-53.25%
Tuokio hiljaisuudelle, Katarina Yliruusi (toim.)
7,90 € 16,90 €
-50%
5 rukousta kaupungin puolesta, Pete Nicholas, Helen Thorne
-50%
Operaatio Ninive, Veli Andreas, Al Janssen
7,50 € 15,00 €
-60%
En voi enää vaieta, Aili Heinonen
10,00 € 25,00 €
CD
17,00 €
20,00 €
20,00 €
-50%
Parhaat pomput, Pieni suuri seikkailu
10,00 € 20,00 €
-50%
Hevonen parturissa, hauskoja eläinlauluja, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tarinasafari, Jukka Salminen & Valonlähde
10,00 € 20,00 €
-50%
Liian suuret hampaat, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tuulen valtakunta, Juha Tapio, o
10,00 € 20,00 €