Hetkiä ajan virrassa, Ilkka Rytilahti

Perussanoma Oy
Hetkiä ajan virrassa, Ilkka Rytilahti
Hetkiä ajan virrassa, Ilkka Rytilahti
9,00 €
27,00 €
Sisältää alv. 10 %
Tuote on tilapäisesti loppunut.
Saatavuus Loppu

Aika on arkinen ja samalla ihmeellinen menneen, nykyisen ja tulevan välinen jatkumo. Se liittää ainutlaatuiset tapahtumat toisiinsa, ja kuljettaa meitä kaikkia.

Aika antaa mahdollisuuden rakentaa ja luoda uutta. Valintojamme ja tekojamme tulisi ohjata hyvyys. Jotkut päätöksemme syntyvät kuitenkin lyhytnäköisyydestä, jopa pahuudesta. Se, mikä meitä lopulta ohjaa, vaikuttaa syvästi omaan ja toisten elämään.

Emme ole vain sokeita, tahdottomia ajopuita ajan virrassa. Ei ole samantekevää, millaiset jäljet jätämme jälkeemme. Vaikka emme itse piittaisi niistä, niistä välittää ennen muuta hän, joka on ajankin valtias.

Jumala tuntee meidät ja kaiken ajassa tapahtuneen. Hänen tahtonsa meitä kohtaan on kokonaan hyvä. Sitä ohjaa ikuinen totuus ja rakkaus. Se sai Jeesuksen kantamaan tuomion kaikesta vääryydestä ja jokaisen pahuudesta. Hän teki niin, jotta jokaisen elämä voisi uudistua anteeksiantamuksen voimasta.

Hänen vuokseen meillä on lupa astua katoavaisuuden alta elämään armon aikavyöhykkeellä. Se muuttaa koko elämämme kulun ajan virrassa.

Hetkiä ajan virrassa on Ilkka Rytilahden kolmas vaikuttaviin valokuviin perustuva hartaus- ja mietekirja.

Arvostelut 0 arvostelua
SUOSITTELEMME
-50%
Uusi
Pelastus ja pyhitys Lutherin mukaan, Uuras Saarnivaara
13,45 € 26,90 €
Uusi
Kaappaus, Pekka Sartola, d2
7,00 €
Uusi
Tähkäpäitä, Fredrik Wislöff, d2
5,00 €
Uusi
Armoa armosta, Arvid Hyden, d3
5,00 €
Uusi
Mitä tämän jälkeen, William Jokinen, d3
Alennukset, kirjat
-77.77%
Itäraja liekeissä, Jukka Mäkinen
10,00 € 45,00 €
-59.85%
Apostolin sandaalit, Jarkko Vehniäinen, o
10,00 € 24,90 €
-69.7%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
10,00 € 33,00 €
-53.25%
Tuokio hiljaisuudelle, Katarina Yliruusi (toim.)
7,90 € 16,90 €
-50%
5 rukousta kaupungin puolesta, Pete Nicholas, Helen Thorne
-50%
Operaatio Ninive, Veli Andreas, Al Janssen
7,50 € 15,00 €
-60%
En voi enää vaieta, Aili Heinonen
10,00 € 25,00 €
CD
17,00 €
20,00 €
20,00 €
-50%
Parhaat pomput, Pieni suuri seikkailu
10,00 € 20,00 €
-50%
Hevonen parturissa, hauskoja eläinlauluja, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tarinasafari, Jukka Salminen & Valonlähde
10,00 € 20,00 €
-50%
Liian suuret hampaat, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tuulen valtakunta, Juha Tapio, o
10,00 € 20,00 €