Etten päästäisi irti, Sara Saarela

Aikamedia Oy
Etten päästäisi irti, Sara Saarela
Etten päästäisi irti, Sara Saarela
Tuotetta rajoitettu erä.
28,00 €
Sisältää alv. 10 %
Saatavuus Varastossa

Keskity. Selviät tästä niin kuin aina kaikesta. Niin kuin aina kaikesta. Kaikesta. Aina.

Etten päästäisi irti kuvaa helluntaiseurakunnassa pastorina työskentelevän kolmikymppisen Hannan mielenmaisemaa. Elämä ei päästä helpolla, mutta Hanna on tottunut pärjäämään samanlaisella sitkeydellä kuin muutkin eteläpohjalaisen sukunsa naiset. Toisessa, 1960-luvun aikatasossa puolestaan seurataan lapualaisen naisevankelista Marken julistustaivalta, seurakunnan ongelmien ratkomista ja uhrauksia.

Teoksessa pohditaan kutsumusta ja sen hintaa, uskollisuutta Jumalalle, vahvuutta ja herkkyyttä, naiseutta, uupumusta ja yksinäisyyden kokemusta. Voiko kivusta kasvaa jotain hyvää?

”Tämän suvun miähet ne on kaikki kualleet nuarena ja naiset on pitkäikääsiä eli älä tuudittauru siihen, että voisit purottautua kyyttistä.”

Sara Saarela on eteläpohjalainen kirjailija ja teologi, jolta on aiemmin julkaistu teokset Mun on pakko (Aikamedia, 2011), Nimeä minut uudelleen (Kharis, 2015) ja Kanssasi en tarvinnut sanoja (Kharis, 2016).

Paino:
400 g
Arvostelut 0 arvostelua
JUURI VARASTOON TULLEITA
Uusi
Rakastan sut ehjäksi, Mia E. Johansson
29,00 €
Uusi
Vain nimi paperissa, Hannu Lehto
20,00 €
Uusi
Afrikan tähdet, Danielle Miettinen
25,00 €
Uusi
Siitä kaikki alkoi, Väinö A. Hyvönen
43,00 €
Uusi
Parkanon ja Kihniön kotiseutulehti, joulu 2023
Uusi
Novum 3, Uusi testamentti selityksin
49,00 €
Uusi
Iso Raamatun tietosanakirja 1-2, uusi
19,00 €
Uusi
Henki, joka parantaa, Peter H. Lawrence, d2
Uusi
...Kaikissa toimissamme, Kriiseistä voimaa
12,00 €
Uusi
Äiti Teresan salaisuus, E. Le Joly, kp
5,00 €
Uusi
Roomalaiskirje, Erkki Koskenniemi
5,00 €
Uusi
Lappi-Suomen siirtomaa, Raimo O. Kojo
7,00 €
Uusi
Toimintojohtaminen, Olli-Pekka Lumijärvi ym.
Uusi
Syysvehnää, Mildred Walker
4,50 €
Suosittelemme
-77.77%
Itäraja liekeissä, Jukka Mäkinen
10,00 € 45,00 €
-50%
Kiitoskirjat, Merlin Carothers
11,00 € 22,00 €
-60%
Terveen opin pääpiirteitä, Mauri Viksten
10,00 € 25,00 €
-75.75%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
8,00 € 33,00 €
-50%
Kristittynä Suomessa, Juha Ahvio
11,50 € 23,00 €
-59.85%
Apostolin sandaalit, Jarkko Vehniäinen, o
10,00 € 24,90 €
-40%
Valloittava salaisuus, John & Stasi Eldredge
15,00 € 25,00 €
32,00 €
-50%
Se jokin, Craig Groeschel
10,00 € 20,00 €
CD
17,00 €
-54.55%
Takametsien joulu, Takametsien miehet
10,00 € 22,00 €
20,00 €
20,00 €
-50%
Parhaat pomput, Pieni suuri seikkailu
10,00 € 20,00 €
-50%
Hevonen parturissa, hauskoja eläinlauluja, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €
-50%
Tarinasafari, Jukka Salminen & Valonlähde
10,00 € 20,00 €
-50%
Liian suuret hampaat, Jukka Salminen
10,00 € 20,00 €